lauantai 17. elokuuta 2013

Koskenlaskija-kesäkurpitsarullat

Tällä kerralla luvassa mainio alkuruokaresepti, jota olen itsekin käyttänyt juhlissa! Mukavan helppo tehdä, eikä vaadi paljoakaan aineksia tai taitoa. Yhdestä pienestä kesäkurpitsasta saa noin viisi rullaa, mutta reseptiä on helppo kertoa tarpeen mukaan. Sulatejuustoa kuluu loppujen lopuksi melko vähän per rulla.


  • 1-2 kesäkurpitsaa
  • 1 paketti Koskenlaskija Voimakas -sulatejuustoa
  • n. 1 rkl voita
  • suolaa
  • mustapippuria
  • alumiinifolioa
  • cocktailtikkuja
1. Pese kesäkurpitsa(t) ja siivuta ne pitkittäissuunnassa.
2. Laita noin ruokalusikallinen voita kuumalle pannulle, lisää yksi tai kaksi kesäkurpitsasiivua tilan mukaan kerralla.
3. Kääntele ensin nopeasti kurpitsasiivut, jotta voita tulee molemmille puolille. Ripottele hieman suolaa siivulle, rouhi mielellään mausemyllystä mustapippuria myös päälle.
4. Paista kurpitsasiivuja kunnes ovat velttoja ja hieman ruskeita. Kääntele siivuja tarpeen mukaan.
5. Nosta veltot kurpitsasiivut alumiinifoliolle jäähtymään.
6. Kun kurpitsasiivu on jäähtynyt noin kädenlämpöiseksi, voit leikata palan sulatejuustosta ja rullata hieman juustoa sylinterimäiseksi. Noin teelusikallinen juustoa riittää, mutta käytä toki oman maun mukaan.
7. Aseta sulatejuustopala kurpitsasiivun päähän, rullaa kurpitsa ja laita lopuksi rullan läpi cocktailtikku jotta rulla pysyy kasassa. Tarjoile joko heti hielä hieman lämpöisenä, tai anna jäähtyä.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Mutakakku-kookosmuffinit

 Taikinasta riittää noin 16 muffiniin. Resepti on muunnelma tästä reseptistä.


  • 100 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 maustem. suolaa
  • 4 rkl kaakaojauhetta (Van Houten)
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ dl kookoshiutaleita
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
1. Vaahdota sokeri ja kananmunat.
2. Lisää vaniljasokeri, suola, kaakaojauhe, leivinjauhe sekä kookoshiutaleet ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Sulata voi ja lisää taikinaan yhdessä jauhojen kanssa, sekoita kunnes taikina on tasainen.
4. Jaa taikina tasan leivosvuokiin, lämmitä uuni 200 asteeseen.
5. Ripottele kookoshiutaleita taikinan pinnalle ja paista 10-15 minuuttia. Muffinit ovat valmiit kun ne ovat ensin kohonneet ja sen jälkeen painuvat hieman kasaan uunissa.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Valkosuklaa-sitruunatahnapiirakka

Nyt paljastan ehkä lempireseptini, sillä tätä piirakkaa meillä syödään aivan tajuttoman usein. Kuola valuu kun vain ajatteleekin tätä kaunotarta. Resepti on alunperin Keskisuomalaisesta. Tämä piirakka on parhaimmillaan kylmänä pari päivää paistamisesta, silloin maut ovat uskomattoman vivahteikkaita! Piirakka on kuin aurinkoa lautasella.



Pohja:
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 125 g voita
  • ½ dl sokeria
Täyte:
  • 3 kananmunaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 100 g valkosuklaata
  • 2-3 rkl Lemon Curd-sitruunatahnaa
  • n. 1 tl sitruunamehua
1. Sekoita huoneenlämpöinen voi jauhojen ja sokerin kanssa tasaiseksi taikinaksi.
2. Painele taikina piirakkavuuan pohjalle ja töki hieman reikiä haarukalla. Esipaista pohja 225 asteisessa uunissa 8 minuuttia. Säädä uuni 175 asteeseen.
3. Raasta tai paloittele valkosuklaa haluamasi kokoisiksi paloiksi, ja sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään tasaiseksi. Painava valkosuklaa tuppaa vajoamaan pohjaan, joten muista sekoittaa kunnolla. Kaada täyte piirakkapohjaan ja tasaa mahdollisesti kasautuva valkosuklaa.
4. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes  täytteen reunat alkavat hieman ruskettua.
5. Syö joko lämpimänä, tai malta odottaa seuraavaan päivään jolloin maku senkus paranee.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Pekoni-parsakaalipiirakka fetajuustolla


Pohja:

  • 100g voita
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl vettä

Täyte:
  • 1 paketti pekonia
  • n. 100g parsakaalia
  • fetajuustokuutioita
  • 1 kananmuna
  • 2 dl ruokakermaa
  • valkopippuria
  • pari kourallista juustoraastetta 

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja vehnäjauhot, lisää vesi ja sekoita, kunnes taikina on tasainen.
2. Painele taikina piirakkavuokaan tasaisesti. Pistele haarukalla reikiä sinne tänne pohjaan. Esipaista pohja 13-15 minuuttia 225 asteessa.
3. Leikkaa pekoni 1-2cm siivuiksi ja paista rapeaksi. Siirrä paistetut suikaleet lautaselle, jolla on pari palaa talouspaperia. Näin paistaessa kerääntynyt rasva valuu paperille, eikä piirakalle.
4. Riko kananmuna kulhoon ja lisää ruokakerma sekä hippusellinen valkopippuria, sekoita kunnolla.
5. Asettele esipaistetulle piirakkapohjalle pekonipalat, parsakaali sekä fetajuustokuutioita. Kaada muna-kermaseos päälle. Ripottele juustoraastetta pinnalle.
6. Paista piirakka n. 20 minuuttia, kunnes täyte on asettunut.

torstai 8. marraskuuta 2012

Hapanimelät kanapalat

Halusin kokeilla broilerin käyttöä kerrankin muuhun kuin vakio-kanakastikkeeseen, ja satuin törmäämään sweet & sour marinadin reseptiin. Joten pienen pähkyröinnin ja yksikkömuuntamisen jälkeen tuli aivan taivaallinen kanaruoka uunista ulos. Aineksiakaan ei ollut monta, eivätkä ne edes olleet kovinkaan kalliita. Kaikki ainekset sattuivat löytymään kaupan päälle kotoa! Harmi että resepti on melko työläs, joten isomman satsin tekeminen kerralla on parempi idea.



Leivitetyt kanapalat
  • 2 rasiaa kanasuikaleita tai 4 kanan rintafilettä
  • suolaa
  • pippuria
  • 2 dl maissitärkkelystä
  • 2 kananmunaa
  • öljyä pannulle
Hapanimelä marinadi
  • 1,5 dl sokeria
  • 4 rkl ketsuppia
  • ½ dl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ½ tl valkosipulijauhetta
1. Riko kananmunat kulhoon ja vispaa kevyesti rikkoaksesi keltuaiset.
2. Laita toiseen kulhoon maissitärkkelys, suola ja pippuri, sekoita kunnolla esim. haarukalla.
3. Avaa kanasuikalepaketit tai leikkaa rintafileet pienemmiksi paloiksi.
4. Kaada melko reippaasti öljyä pannulle ja anna kuumentua.
5. Ota pala kanaa, pyöritä ensin kananmunassa, ja pyöritä sen jälkeen tärkkelyksessä, laita kuumalle pannulle paistumaan. Jatka samalla lailla. Tämä on sotkuista puuhaa!
6. Kääntele kanapaloja, ja paista kunnes pinta on kullankeltainen. Siirrä paistetut palat uunivuokaan.
7. Kun kaikki kanapalat ovat saaneet leivityksen ja paistuneet kullankeltaisksi, tee marinadi. Lisää kulhoon kaikki marinadin ainekset ja sekoita keskenään tasaiseksi.
8. Kaada marinadi kanapalojen päälle, ja kääntele niin että kaikki ovat marinadin peitossa.
9. Paista 175-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tämän jälkeen kääntele paloja marinadissa, ja paista 15 minuuttia lisää uunissa.

Tarjoile keitetyn riisin kanssa, tai vaikka perunoiden jos ei riisistä satu tykkäämään.

torstai 25. lokakuuta 2012

Omenarahkapiirakka

Syksyisiä makuja ensimmäisenä pakkaspäivänä!


  • 200 g voita
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • ½ tl kardemummaa
  • 1 prk maitorahkaa
  • 2-3 omenaa
  • ripaus kanelia
1. Ota kananmunat ja voi jääkaapissa. Anna voin pehmetä kulhossa huoneenlämmössä pehmeäksi
2.Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi, ja lisää kananmunat. Vatkaa hetki.
3. Lisää jauhoja desi kerrallaan, lisää osa rahkasta ja vatkaa. Viimeisellä lisäyksellä lisää myös muut kuivat ainekset ja sekoita hyvin. Taikina on koostumukseltaan melko jähmeä ja tahmea.
4. Voitele piirakkavuoka ja lappoa nuolijalla taikina vuokaan. Levitä taikina tasaiseksi.
5. Kuori ja lohko omenat, asettele haluamallasi tavalla piirakan pinnalle. Ripottele päälle kanelia ja sokeria oman maun mukaan.
6. Paista piirakka 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tyrnillä maustettu juustokakku

Yksi juhlavimpia ja ylellisimpiä kakkuja mitä olen väkertänyt, tarjosin tätä synttäreilläni. Resepti ei ole nopea eikä helppo, mutta on todellakin vaivan arvoinen! Tarvitset kolme kulhoa, eli sotkuista puuhaa luvassa. Suosittelen myös sähkövatkainta (ja astianpesukonetta!).




Pohja:
  • n. 200g Digestive-keksejä
  • 75-100g sulaa voita
  • 2 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
  •  2 dl tyrnimehua (esim. Riitan Herkun tyrni-appelsiinimehu)
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia tai Viola)
  • 2 keltuaista
  • 2 dl sokeria
  • 2 valkuaista 
  • 2 dl kuohukermaa
  • 4 liivatelehteä
Kiille:
  • 2 dl tyrnimehua
  • 2 liivatelehteä

1.  Aloita pohjasta sulattamalla voi, murskaa keksit muruiksi ja sekoita kaakaojauheeseen.  Sekoita kaikki tasaiseksi, ja painele keksiseos irtopohjavuuan pohjaan.
Jos haluat pohjasta aavistuksen verran maukkaampaa, paista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia 150 asteessa. Anna jäähtyä hyvin!
 2. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna 1 dl tyrnimehusta kiehuvaksi.
3. Purista vesi pehmenneistä liivatelehdistä ja sulata liivatelehdet yksitellen varovasti mehuun. Ota mehu pois liedeltä ja lisää loput mehusta. Anna mehun jäähtyä.
3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Lisää keltuaiskulhoon tuorejuusto ja sokeri ja sekoita hyvin. Lisää myös jäähtynyt mehu ja sekoita jälleen hyvin.
4. Vatkaa kerma kolmannessa kulhossa. Nostele vaahto varovasti täytteen sekaan ja sekoita.
5.  Pese vatkain/vispilä, kuivaa hyvin ja vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele vaahto täytteeseen ja sekoita hyvin varovasti, täytteen ei tarvitse olla täysin tasainen!
6. Kaada täyte vuokaan, pistä jääkaappiin. Kakun täytyy jäähtyä ja asettua pari tuntia (kakku on hyvä tehdä päivää ennen tarjoilua jotta se varmasti ehtii kiinteytyä ennen tarjoilua).
7. Kun kakku on kiinteä, voi kiilteen tehdä kakun pinnalle. Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä, kiehauta 1 dl tyrnimehua. Sulata liivatelehdet mehuun. Lisää loput mehusta ja anna nesteen jäähtyä hieman. Kaada varovasti neste kakun pinnalle ja anna jäähtyä n. 2 tuntia ennen tarjoilua.

Täyte ennen kiillettä. Pintaa voi hieman tasoittaa halutessaan.




~ Sah


Translate