keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Keskustelemisen dynamiikka

Seurasin lähinnä havainnoivana osapuolena melko tunteikasta debattia tänään. Alussa jaksoin kuunnella itse väitteiden sisältöä, mutta jossain vaiheessa huomasin keskittyväni enemmän seuraamaan ihmisten reaktioita ja varsinkin etukäteen valittuja asenteita. Ajattelin tähän ihan omaksi huvikseni purkaa hieman tätä havaintosatoa, jos vaikka tästä oppisi jotain.


Keskustelujen tasapaino vaihtelee paljon keskustelun edessä. Keskustelun alussa osapuolet eivät vielä tiedä toisistaan paljon, joten kysellään paljon ja ollaan kohteliaita, ja ehkä hieman kevyesti väitellään. Osapuolet siis ottivat selvää kuka/keitä heillä on vastassaan.

Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu *jotain* joka laukaisee reaktion, ja kaikki kohteliaisuudet katoavat. Yksi väite joka laittaa koko keskustelun epätasapainoon. Tätä ennen keskustelijoiden eleistä pystyi tulkitsemaan kuuntelevaisuutta, mutta tasapainon muututtua tämäkin muuttui.

Keskustelu siirtyi aggressiiviseksi, omien kantojen puolustamiseksi. Eri osapuolista näki, kuinka he valitsivat kantansa kuuntelematta vastapuhujaa kahta sanaa enempää. Ilmeet paljastivat tämän HYVIN selvästi. Kulmakarvojen nostaminen, silmien pyöritteleminen, hämmästyneet eleet ja varsinkin "kaverille" viestiminen oli todella helposti huomattavissa. Samaa kantaa ajavat katsoivat usein toisiaan merkitsevästi, kuin ajattelisivat "tuohan puhuu läpiä päähänsä, älkäämme kuunnelko loppuun koska tässähän ei voi olla mitään järkevää pointtia" jonka jälkeen puheenvuoro keskeytettiin ja toisten päälle puhuttiin. Henkilökohtaisia mielipiteitä ei erotettu ryhmän "virallisista linjauksista" joten vastaisku alkoi lähes poikeukstta lausahduksella "oletteko te nyt oikeasti sitä mieltä, että..." vaikka vain yksi henkilö kertoo mielipiteensä ja ideansa. Jollei ryhmän muut jäsenet puutu keskustelun kulkuun, keskustelu jatkuu kiivaana ja saattaa mennä solvauksiin asti. Tässä keskustelussa onneksi ryhmän hiljaiset kuuntelijat saattoivat puuttua asiaan ja sanoa jotain ohjatakseen debatin oikeille raiteille.

Hetken päästä jopa kiivaimmilla väittelijöillä alkoi valjeta toisen puolen argumenttien pohja, eikä enää väitelty siitä kuinka vain joku on aiheen asiantuntija 30 vuoden kokemuksella ("kuinka voitte väittää tuommosta jos ette tiedä alasta mitään" etc. kun annettiin muutosehdotuksia), vaan pystyttiin konkreettisesti keskustelemaan. Kuitenkin aina välillä sama "minä tiedän parhaiten"-meininki jatku edellä kuvatuin merkein.

Loppua kohden, kun asianyhteys päätyi paljon rennompaan tilaan (eli ulos röökille rennosti) myös keskustelun jyrkkyys väheni vaikka debatti yhä kävi melko kuumana. En valitettavasti seurannut ihan loppuun asti, mutta sen voin sanoa että tämä keskustelu auttoi kyllä hahmottamaan ihmisten välistä kommunikointia ja varsinkin väittelijöille tämä oli hyvää ensiharjoitusta turvallisessa tilanteessa.

Mutta keskustelun paras kohta oli ehdottomasti siinä vaiheessa kun se suurin lamppu syttyi väittelijöillä. Juuri tuo ylempi sitaattimainen kohta laukaistiin vastakysymyksellä "kuinka sitten sinä voit ihan samalla tavalla sanoa tietäväsi mitään minun alastani, jos minä en saa tehdä samanlaisia väitteitä sinun alallesi." (ei suora sitaatti). Kun kaikkihan rakastavat pätemistä.

Eipäs tässä muuta tällä erää.
~Sah

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate