sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tilannepäivitys

Tiistaina iltapäivällä minulla on nyt sitten edessäni Tukholmanmatkan alkutaipale. Vaikka nyt onkin sunnuntai ja ilta, en ole silti saanut aijalliseksi pakata laukkuani...

Nämä tosin olen ehtinyt jo tehdä:
  • Avata pankkitilin Ruotsiin Nordean kautta. Kävi helposti, vaikka Nordean täti ei ensin edes tiennyt että se on mahdollista. Toisaalta jouduin myös avaamaan tilin Suomeen, mutta alle 29-vuotiaille se on ilmaista joten eipä haitannut.
  • Varannut junalippuni ja laivalippuni. Lähtö tiistaina iltapäivällä Jyväskylästä, yötä myöten laivalla Turusta Tukholmaan ja 6.30 sitten perillä. Siinä sitten hieman luppoaikaa, sillä vasta klo. 10.00 alkaa tutustumisjutut.
  • Lähettänyt hekilötietoni Ruotsin veropuljuun. EN löytänyt henkilökohtaista veronumeroa, joten arvelin sen olevan sitten henkilötunnus. Veroprosentiksi luvassa 25%, hyi!
  • Varannut lentoliput juhannukseksi kotiin ja takaisin Tukholmaan. Vanhempani suostuivat sponsoroimaan tämän kotonakäynnin (tyyristä tuo lentäminen, mutta helpompaa kun pääsee suoraan) sillä juhannus yksin Tukholmassa ahdisti melko suuresi jo etukäteen.
Muina asioina olen ehtinyt viedä lasini korjattavaksi, mutta on epävarma voiko niitä edes korjata. Ihan on ollut rampa olo yrittää mökillä pärjätä piilolinssien kanssa. Huomenna sitten paniikinomaista pakkaamista luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate